maanantai 10. marraskuuta 2014

Jumppailua supertammalla

Tarkkasilmäiset varmasti huomasitte uuden ulkoasun, joka poikkeaakin aivan täysin edellisestä. Tälläistä tällä kertaa. Kertokaa mitä tykkäätte!

Vihdoinkin pääsin palailemaan blogin puolelle viime viikon tunnin kanssa! Ratsunahan siis yllättäen olikin Leila, jota en ehkä ihan mielellään olisi jumppasarjatunnille ottanut. Mutta kuten otsikosta huomaa että Leila oli aivan älyttömän upea! Tamma odotti niiin hyvin jumppaa ja nosteli vielä jalkojakin! Ja kaiken lisäksi vielä oli niin kuuliainen, ai että.. ♥

Niin, ja sitten siihen tuntiin... Aloitettiin ihan normaalisti verkkailemaan kevyessä ravissa, ja aika nopeasti siirryttiinkin verryttelemään myös ratsastajan lihaksia ja pah ja tehtiin laukassa päätyyn ympyrä, ja muuten jatkettiin uralla ravissa, siis kaikki kevyessä istunnassa. 

























Jumppahan oli siis sama mikä tiistainkin tunnilla minkä menin Herolla. Aluksi puomi-puomi-kavaletti, johon sitten vähän väliä lisäiltiin kavaletteja. Lopputunnista kavaletteja oli viisi. Alussa askeleet puomille eivät oikein sopineet, mutta kyllä se pikkuhiljaa siintä alkoi onnistua, kun kuskikin muisti ratsastaa.



Lopuksi leikittiin vielä hetki hippaa. Sitten vielä loppuravit, ja hetki mentiin vielä jockey-tyylillä! :D






















super tammuli ♥

Tallissa tamma sai vielä parit namit palkaksi hienosta työstä.

Aika menee niin nopeasti, ja kohta onkin jo joulu. Joululomalle näillä näkymin on tulossa yksi kurssi, mutta sekään ei ole vielä ihan lukkoon lyöty, ja siintä myöhemmin enemmän!

Palaillaan mahdollisimman pian uuden postauksen merkeissä!

torstai 6. marraskuuta 2014

Laukanvaihtoja ja jumppasarjaa

Moi taas.

Ne esteharkat joista viime postauksessa puhuin, menivät aika samalla tavalla kuin saman viikon tunti... Hero oli taas pohkeen takana ja aika monelle esteelle ajauduttiin aika lähelle. Saldona kuitenkin puhdas rata, ja hopea miniruusuke. 
Joulun lähellä varmaan järjestetään taas esterataharkat, mutta taidan odottaa kevääseen ja silloin toivottavasti oleviin koulurataharkkoihin.




Seuraavalla viikolla menin kappas kappas kenellä muullakaan kuin Herolla. Tuolla tunnilla mentiin ihan koulua ja Hero oli oikeastaan aika hirveä ratsastaa - pohje ei vain mennyt läpi. Ei tehty mitään erikoista, mutta saatte ihan muutaman siltäkin kerralta. 



Viikon päästä tästä ratsuna olikin pitkästä aikaa Leila. Tehtiin laukanvaihtoja kavaletilla kahdeksikolla, ja vaihdot onnistuivat vaihtelevasti. Aluksi en osannut ollenkaan ratsastaa kavaletille, ja vaihtoja tuli ehkä juuri ja juuri yksi. Lopuksi saatiin kuitenkin tulla vielä muutaman kerran ja viimiset kerrat onnistuivat ihan uskomattoman hyvin! 

                                                                        rumaa ratsastusta...


                                                                          ♥
Tällä viikolla olinkin kahdella tunnilla, keskiviikon lisäksi myös tiistaina.

Tiistaina ratsunani oli yllätyksenä taas Hero. Ja tultiin siis jumppaa jossa oli puomi - puomi - kavaletti - kavaletti - kavaletti - kavaletti. Ensin tosin oli yksi kavaletti mistä sitten lisättiin kavaletteja. Hero oli oikeastaan tosi mukava, ja varsinkin loppuraveissa myötäsikin jopa vähän niskasta! Itsellänikin oli ihan hyvä fiilis. Ja nyt saatte erittäin ammattimaisesti muokkaamattomia kuvia.





♥♥

Herohan on oikeastaan aika iso vuonikseksi, mutta rakenteeltaan aika laiha. Mun oli todella vaikea pysyä koko jumppasarjan kevyessä istunnassa. Lyhensin jalustimiakin kerran, mutta ei, en vaan saa jaloilla tukea mistään. Kesällä Hero ei tuntunut ollenkaan noin "pieneltä", vaan juuri sopivalta! Kun katsotte noita kuviakin, niin mun pohje ei ole oikeastaan ollenkaan kiinni Heron kyljissä. 

Toisin kuitenkin seuraavan päivän ratsulla tuntui paljon helpommalta olla kevyessä istunnassa, mutta siintä saattekin postausta hieman myöhemmin! 

Seuraavaan kertaan!